Tätä kannattaa terapeutin joskus itsekin miettiä…

Psykoterapia on keskusteluun ja vuorovaikutussuhteeseen perustuva psyykkisten haasteiden tai häiriöiden hoitomuoto. Psykoterapiassa autetaan ihmistä tulemaan omaksi itsekseen ja saatetaan kehityshaasteita enemmän tai vähemmän eteenpäin. Psykoterapiassa voi rauhassa ihmetellä kuka oikein onkaan ja mitä olikaan tapahtunut omassa elämänhistoriassa sellaista minkä kanssa ei sitten oikein pärjännytkään. Tai sitten voi vain löytää tukea ja ajatuksia haastavassa tilanteessa johon täytyy sopeutua.

Psykoterapeutti on luotettava kanssakulkija jolla on pitkä kokemus inhimillisen elämän vaikeuksista niin teoriassa kuin käytännössä. Psykoterapeutti mallintaa hyvää ja parantavaa vuorovaikutussuhdetta jolloin asiakas voi rauhassa tutkia ja löytää itselleen parempia tapoja ajatella, reagoida ja toimia. Kaikki tunteminen on sallittua ja viisaampaa toimintatapaa etsitään jotta elämä olisi tyydyttävämpää.

Löytyykö ongelmiin vastaus menneisyydestä?

Kognitiivisessa ja voimavarakeskeisessä psykoterapiassa fokus painottuu enemmän tähän hetkeen, lähimenneisyyteen ja tulevaisuuteen. Traumojen hoidossa taas täytyy sen verran katsoa taaksepäin että ymmärtää miten vaikeat kokemukset ovat vaikuttaneet kehitykseen ja tämän hetken ihmissuhteisiin. Kehityksellisestä traumasta johtuvien seurausten hoitaminen perustuu enemmän suhteessaoloon toisen ihmisen - tässä terapeutin - kanssa. Aina konkreettistä syytä ei edes voida osoittaa koska kokemukset voivat olla niin varhaisia ja sanattomia. Näitä voidaan tutkia myös kehopsykoterapian avulla jossa painottuu enemmän kokemuksen hermostollinen vaikutus.

Mistä tiedän mikä psykoterapiasuuntaus sopii juuri minulle?

Integratiivinen Psykoterapeutti lähestyy tätä kysymystä laajemmasta näkökulmasta ja pyrkii tarjoamaan sitä mitä tarvitaan. Kognitiivisessa psykoterapiassa on monia eri suuntauksia ja siinä hiukan vähemmän keskitytään terapiasuhteeseen, kun taas psykodynaamisessa psykoterapiassa mennään syvemmälle juurikin suhteessaoloon ja varhaisiin kokemuksiin. Psykoterapiasuuntauksella on väliä, lähinnä sen suhteen miten syvälle haluaa ja pystyy menemään ja miten abstraktilla tasolla liikutaan.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin yhteyden ja yhteisen kielen löytyminen, eikä sille voi antaa kriteerejä. Jos tuntuu siltä että ei luota tai ei koe ihmistä omakseen niin pitää jaksaa etsiä toinen jonka kanssa sujuu paremmin.

Miten psykoterapeutti arvioi omaa sopivuuttaan juuri kyseiselle asiakkaalle?

Kaikki tietysti lähtee tunteesta, että voiko ammattilaisena kokea tilanteen riittävän sujuvaksi tai voiko lähteä yhteistyöhön luottavaisin mielin. Itsekunkin osaamisella on tietyt rajat jotka vain pitää tuntea tai ainakin ajan kanssa oppia. Ja kyllä psykoterapiasuuntauksilla on merkitystä. Mutta esim ratkaisukeskeinen psykoterapeutti harvoin on vain ratkaisukeskeinen, useimmiten osaamista on monenlaista. Ja toisinaan psykoterapeutin luottamus omaan koulutukseen ja kyvykkyyteen on liian optimistinen. Täytyy ymmärtää että muita voi hoitaa vain siihen asti miten pitkälle on itse päässyt, eli psykoterapeutin pitää olla tietoisempi kuin asiakkaansa.

Itse rajaan osaamiseni näin: Hoidan ihmisiä jotka pystyvät ottamaan vastuun itsestään ja kykenevät / uskaltavat reiluun yhteistyöhön. Voi olla hyvinkin oireileva ja elämä sotkussa, mutta silti asenne kohdallaan. Kokemuksesta tiedän että äärimmäisen hauraat, herkkänahkaiset tai vaativat ihmiset eivät löydä minusta riittävää turvaa koska olen terapeuttina nopeasti assosioiva, suora ja intensiivinen.